-HANKERAPORTTI JA SELVITYSTYÖT LUETTAVISSA
SKAALA-hanke oli Työterveyslaitoksen rahoittama musiikin esittäjien ja ohjelmatoimistojen yhteinen hanke, joka on osa työn ja hyvinvoinnin TYÖ2030-kehittämisohjelmaa. Hanke etsi esiintymistoimintaa tukevia ratkaisuja, jotta musiikin esittäminen olisi voinut jatkua elinvoimaisena yleisörajoituksista huolimatta.
Musiikin esittäjiä hankkeessa edusti Muusikkojen liitto ja ohjelmatoimistoja Suomen ohjelmatoimistot ja agentit SOA ry. Hanke sijoittui välille marraskuu 2020 – joulukuu 2021.
Hankeen Tavoitteet:
1) Esiintymistoiminnan skaalaus. Tavoitteena oli löytää vallitseviin olosuhteisiin toimivia ratkaisuja, jotta esiintymistoiminta olisi voinut jatkua ja kehittyä yleisörajoituksista huolimatta, ottaen huomioon myös ympäristönäkökulman. Tähän liittyi myös elävän musiikin tämän hetken ansaintamahdollisuuksien analyysi muuttuneissa olosuhteissa ja sen pohjalta rakennettavien skaalausmallien luominen.
2) Teknologisten ratkaisujen kehittäminen uudistamaan ja tukemaan esiintymistoimintaa. Korona-aikana erilaiset striimausratkaisut ovat kehittyneet nopeasti. Tällä alueella on kuitenkin vielä paljon kehittämis- ja innovaatiomahdollisuuksia. Digitaalisilla ratkaisuilla on mahdollista synnyttää uusia tapoja järjestää esiintymistoimintaa ja laajentaa ansaintamalleja sen saralla. SKAALA-hankkeessa tutkittiin mahdollisuuksia hyödyntää teknologisia ratkaisuja hybriditapahtumien muodossa, jolloin striimaus toteutettiin liveyleisölle soitettavissa esiintymisissä. Hybridikonserttia on mahdollista seurata joko paikan päällä tai suoratoistona, ja se voi sisältää interaktiivisia elementtejä. Erityisesti paneuduttiin siihen, miten striimaus voi olla taloudellisesti kannattava osa esitystoiminnan kokonaisuutta.
Edellä mainittujen päätavoitteiden lisäksi hanke pyrki lisäämään vuoropuhelua toimialan sisällä ja kehittämään työkulttuuria. Esiintymistoiminnan elvyttäminen vaatii koko alan yhteisiä ponnistuksia. Tähän tarvitaan toimivaa dialogia, tahtoa löytää ratkaisuja ja valmiutta tehdä kompromisseja. Pandemia-aikana esiintymistoiminta ja yleisötilaisuudet kiellettiin ensimmäisenä ja ne myös mahdollistetaan täydessä mittakaavassaan viimeisenä. Siksi alalla työskentelevien on löydettävä uusia toimintamalleja, jotta ala on elinvoimainen myös tulevaisuudessa. Hankkeessa poikkeusoloista toipumiseen löydettyjä ratkaisuja voidaan tulevaisuudessa hyödyntää laajentamaan toiminta- ja ansaintamalleja. Tällä tavoin hankkeen hyödyt jäävät elämään myös korona-ajan jälkeen.
Linkkien takaa on luettavissa Skaala- hankkeen kirjallisia töitä:
- Skaala-hankkeen loppuraportti
- Marko Harisen Livestream2030 -selvitystyö
- Laura Haaralan / SOA ry:n selvitys ohjelmatoimistojen roolista työnantajaketjussa
- SKAALA-blogit
- Muusikkojen liiton tekemä selvitys freelancerin sosiaaliturvan aukoista