Asia: VN/10256/2023
Lausunto valtioneuvoston asetuksesta tartuntataudeista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta.
SOA – Suomen ohjelmatoimistot ja Agentit ry (jäljempänä SOA) kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle Tartuntataudeista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta.
SOA pitää erittäin kannatettavana esityksen mukaisesti, että ”muu uuden koronavirustyypin aiheuttama vaikea infektio” poistettaisiin asetuksen 1 §:n yleisvaarallisten tartuntatautien luettelosta. ”Covid-19” lisättäisiin 2 §:n valvottavien tartuntatautien luetteloon. Asetuksen 7 §:ssä määritetyistä poikkeuksista lääkärin tartuntatauti-ilmoitukseen ”muu uuden koronavirustyypin aiheuttama vaikea infektio” korvattaisiin ”covid-19”.
Tapahtuma-alan sekä elävän musiikin alan näkökulmasta on hyvin perusteltua, että covid -19 siirretään yleisvaarallisen taudin kategoriasta valvottavaksi. Kuten muistiossa tiivistetään: Ehdotettu muutos voi osaltaan hälventää covid-19-tautiin sairastumiseen tai pandemian hallinnan negatiivisiin vaikutuksiin liittyviä pelkoja ja siten lisätä kansalaisten ja yritysten luottamusta ja toimintamahdollisuuksia. SOA ry näkee asian juuri näin ja kannattaa muistion ehdotusta.
SOA:n perusteluja muutoksen tärkeydestä tapahtuma-alan ja elävän musiikin alan kannalta:
Kokonaisvaltaisesti tapahtuma-alan ja elävän musiikin alan kannattavuus on kärsinyt covid-19 määrittämisestä yleisvaaralliseksi tartuntataudiksi.
Muistiossa mainitaan: Mikäli ”muu uuden koronavirustyypin aiheuttama vaikea infektio” poistettaisiin asetuksen 1 §:n yleisvaarallisten tartuntatautien luettelon 14 kohdasta, ainoastaan SARS- ja MERS-koronavirusten aiheuttamat taudit olivat jatkossa yleisvaarallisia koronavirusten aiheuttamia tartuntatauteja. Tällöin SARS-CoV-2- viruksen aiheuttama covid-19-tauti ei enää olisi yleisvaarallinen tartuntatauti eikä covid-19-taudin torjuntaan voitaisi enää käyttää yleisvaarallisten tartuntatautien torjuntaan tarkoitettuja toimivaltuuksia, kuten esimerkiksi laajoja tartuntavaaraan liittyviä toimenpiteitä (tapahtuma-alan sulkutoimenpiteitä), eli pykälää 58§.
Muutos valvottavaksi tartuntataudiksi estäisi tapahtuma-alan ja elävän musiikin alan sulkutoimenpiteet ja samalla vapauttaisi alan sulkutoimenpiteisiin liittyvistä peloista sekä päästäisi alan toimimaan ilman mitään pidäkkeitä, jotka ovat hillinneet alan kehitystä ja ideoita.
Myös yleisön käytökseen muutoksella on suuri merkitys, kun mielikuva yleisvaarallisesta tartuntataudista saadaan väistymään. Vieläkin osa yleisöstä ostaa lippunsa juuri ennen tapahtumaa ja arastelee koronatautiin vedoten tulla keikoille tai teatteriesityksiin. Muutoksen myötä esimerkiksi yleisön lipunostokäyttäytyminen muuttuu ennakoivammaksi ja parantaisi tapahtuma-alan ja elävän musiikin alan kannattavuutta.
SOA näkee muistiossa kuitenkin moitittavana seuraavan kohdan: Valtioneuvoston asettama Tartuntatautien neuvottelukunta on keskustellut covid-19-taudin luokittelusta kokouksissaan. Valtioneuvoston asettama tartuntatautien neuvottelukunta toimii tartuntatautilain 11 §:n mukaan tartuntatautien torjunnan asiantuntijaelimenä STM:n yhteydessä, ja sen tehtävät on määritelty valtioneuvoston asetuksessa (78/2017). Tartuntatautien neuvottelukunta on kokouksessaan 14.9.2022 katsonut, että covid-19 ei täytä enää kaikkia lakisääteisiä yleisvaarallisen tartuntataudin lääketieteellisepidemiologisia luokittelun kriteerejä. Neuvottelukunnan kokouksessa todettiin, että tartunnan saaneeseen ja tartunnalle altistuneeseen yksilöön kohdistuvilla toimenpiteillä (eristys, jäljitys, karanteeni) ei tautia enää voida torjua. Kokouksessa 29.3.2023 neuvottelukunta kannatti ”muun uuden koronavirustyypin aiheuttama vaikean infektion” poistamista yleisvaarallisten tartuntatautien luettelosta.
Jos jo syyskuussa 2022 neuvottelukunta on katsonut, että covid-19 ei täytä enää kaikkia lakisääteisiä yleisvaarallisen tartuntataudin lääketieteellisepidemiologisia luokittelun kriteerejä, miksi kuitenkin päätös ”muun uuden koronavirustyypin aiheuttaman vaikean infektion” poistamista yleisvaarallisten tartuntatautien listalta ehdotettiin vasta maaliskuussa 2023. Tapahtuma-alan ja elävän musiikin alan kannalta muutoksen vetkuttelu on aiheuttanut alan kannattavuuden kannalta hallaa ja ala moittii tästä syystä neuvottelukunnan ja valtioneuvoston toimintaa.
Lisätietoa:
Veikko Lehtola, puheenjohtaja / SOA – Suomen Ohjelmatoimistot ja Agentit ry
puheenjohtaja@ohjelmatoimistot.fi
+358 50 472 6109
Laura Haarala, toiminnanjohtaja / SOA – Suomen Ohjelmatoimistot ja Agentit ry
toiminnanjohtaja@ohjelmatoimistot.fi
+358 40 526 7260
SOA – Suomen Ohjelmatoimistot ja Agentit ry (jäljempänä SOA) on vuodesta 2010 toiminut yhdistys, joka edustaa suurinta osaa Suomen ohjelmatoimistoista ja sitä kautta myös suurinta osaa täällä toimivista artisteista. SOA tekee työtä parantaakseen jäsenistönsä ammattialan edellytyksiä ja mm. ylläpitää maassamme yleisesti käytössä olevia ja virallisia esiintyjämyynnin ohjelmatoimitusehtoja. Jäseniä yhdistyksellä on tällä hetkellä yli 50 yritystä.