Suomen Ohjelmatoimistot ja Agentit ry: lle uusi toiminnanjohtaja

Suomen Ohjelmatoimistot ja Agentit ry (SOA ry) saa uuden toiminnanjohtajan 1.1.2025 alkaen. Tehtävässä aloittaa musiikkialan moniosaaja Elsa de Campos. Samalla aloittaa toimintansa myös yhdistyksen syyskokouksessa 2024 valittu uusi hallitus.

”Marraskuun alussa haimme uutta toiminnanjohtajaa avoimella haulla ja saimme hyviä hakemuksia tehtävään. Elsa erottautui joukosta hyvin monialaisena ammattilaisena kokemuksensa perusteella sekä hyvin lähestyttävällä persoonallaan muista hakijoista.”, toteaa SOA ry:n hallituksen puheenjohtaja Veikko Lehtola.

Elsa De Campos tuo mukanaan vankan kokemuksen ja näkemyksen musiikkialalta.

”Työni tapahtumatuottajana, fanituotemyynnin parissa sekä Live Nation Agencylla koordinaattorina ja agenttina ovat antaneet minulle laajan osaamis- ja tietopohjan. Odotan innolla yhteistyötä jäsenistön ja arvostettujen asiantuntijoiden kanssa niin SOA ry:ssä kuin yhteistyöjärjestöissä. On upeaa päästä kehittämään toimintaa erityisesti jäsenviestinnän ja kumppaniyhteistyön osalta sekä jatkamaan Lauran ansiokasta työtä,” de Campos kertoo iloisena.

Vuoden vaihteessa toimikautensa päättävä toiminnanjohtaja Laura Haarala kiittää kuluneista vuosista ja katsoo tyytyväisenä taaksepäin:

”Saimme yhdessä paljon aikaan. Toimikauteni alkuun osuivat koronarajoitukset, joihin liittyvät lausunnot, infotilaisuudet sekä kustannus- ja tapahtumatakuisiin liittyvät toimenpiteet. Punkstoo-keskustelu toi myös tärkeän teeman pöydällemme. Koronapandemian jälkeen ala on kohdannut inflaation ja energiakriisin haasteet, mutta on ollut upeaa nähdä keikkojen ja konserttien jälleen täyttävän klubit ja areenat,” Haarala kertoo.

Suomen ohjelmatoimistot ja agentit ry kiittää Lauraa lämpimästi hänen vaikuttavasta panoksestaan sekä toivottaa Elsa de Campoksen tervetulleeksi luomaan uudenlaista näkemystä ohjelmatoimisto- ja agenttialalle.

Lisätietoa:

Veikko Lehtola, hallituksen puheenjohtaja / SOA – Suomen Ohjelmatoimistot ja Agentit ry

puheenjohtaja@ohjelmatoimistot.fi

+358 50 472 6109

Elsa de Campos, 1.1.2025 toiminnanjohtaja / SOA – Suomen Ohjelmatoimistot ja Agentit ry

toiminnanjohtaja@ohjelmatoimistot.fi

+358 45 787 31277

Laura Haarala, toiminnanjohtaja / SOA – Suomen Ohjelmatoimistot ja Agentit ry

toiminnanjohtaja@ohjelmatoimistot.fi

+358 40 526 7260

SOA – Suomen Ohjelmatoimistot ja Agentit ry (jäljempänä SOA) on vuodesta 2010 toiminut yhdistys, joka edustaa Suomen ohjelmatoimistoja ja sitä kautta myös suurinta osaa täällä toimivista artisteista. SOA tekee työtä parantaakseen jäsenistönsä ammattialan edellytyksiä ja mm. ylläpitää maassamme yleisesti käytössä olevia ja virallisia esiintyjämyynnin ohjelmatoimitusehtoja. Jäseniä yhdistyksellä on noin 60, kattaen valtaosan Suomen ohjelmatoimistoista.